tiistai 1. syyskuuta 2015

Whiplash (2014)

Nuori rumpalilahjakkuus pääsee unelmiensa opinahjoon ja haaveilemansa opettajan ohjaukseen, mutta tällä onkin tapana piiskata oppilaistaan kaikki irti.

Tässä siis mallia siitä miten sitä soittotaitoa pahimmillaan ja parhaimmillaan treenataan. Se ON verta, hikeä ja kyyneleitä.


Pääosamiehinä nähtävät Miles Teller ja J.K. Simmons ovat molemmat loistavia. Simmons voitti roolistaan Oscarinkin ja on ihme ettei Tellerin suoritusta ole hehkutettu enempää. Teller on oikeastikin soittanut rumpuja 15-vuotiaasta asti ja ohjaaja todella imee hänestä kaikki mehut.

Elokuvassa on sekä näyttelijöitä että muusikoita. On toisinaan kammottavaa katsoa näyttelijöitä näyttelemässä muusikoita (kohta 99.), mutta harvinaislaatuisesti tässä leffassa he eivät olleet kertaakaan noloja! Somebodys done their homework.

Elokuva loppuu yhtäkkiä ja mielestäni kesken. Olisin halunnut nähdä lisää. Erinomainen elokuva. Vaikkakin oman muusikkotaustani takia sen omistautumisen katsominen tuntuikin aluksi ahdistavalta.






*****
Whiplash (2014)
Ohjaus: Damien Chazelle.
Pääosissa: Miles Teller, J.K. Simmons, Paul Reiser.

3 kommenttia:

  1. Minusta juuri elokuvan loppu oli sen hienoin osa. Etenkin Simmonsin osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä odotin näkeväni mitä siitä jätkästä sitten tulee. Päätyykö hän alalle vai ei? Sillä tavalla olisin toivonut tarinan vielä jatkuvan.

      Poista
  2. (Miles Telleristahan en niinku noin lähtökohtaisesti hirveästi välitä, mutta kyllä tästä osastaan ihan tyydyttävästi suoriutui, myönnetteköön...)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D