sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Captain America: The Return of the First Avenger (2014)

Kapteeni Amerikan toinen oma elokuva julkaistiin ainakin Pohjoismaissa ja Saksassa eri nimellä kuin Amerikassa. Alkuperäisnimestä Captain America: The Winter Soldier tulee liikaa talvisotaviboja. Ymmärrän. Mutta miksi nää ei voi olla vain Captain America 1 ja Captain America 2 jne.?

Kapun ensimmäisestä leffasta en innostunut. Ehkä hahmo itsessään ei ole kovin kiinnostava, vaikka Chris Evans on treenannut itsensä kauniiksi kuin mikä.
 
Jatko-osa on hitusen viihdyttävämpi. Mielestäni leffan suurin ongelma onkin liian pitkä kesto. Tarinankerrontaa (ja paikoin räiskintääkin) olisi voinut tiivistää. Tuntui kuin tekijöillä olisi ollut pakko esitellä kaikki ykkösosassa nähdyt hahmot vielä uudestaan. Siinä vaiheessa kun Toby Jonesin esittämä hullu tiedemies eli tietokoneessa, mentiin metsään että rytisi. Winter Soldierin henkilöllisyyttäkään ei tarvinnut pitkään arvailla, kun Sebastian Stanin tunnisti heti ensivilkaisulla.

Scarlett Johansson on tosi kova mimmi ja Samuel L. Jackson erittäin cool. Lisäpisteet Robert Redfordin mukanaolosta. Anthony Mackie on yksi sivuosiin ja sidekick-rooleihin jämähtänyt näyttelijä.

Elokuvalla on mieleenpainuvat hetkensä. Ei mua hirveesti haitannut, että jouduin katsomaan tämän jo toistamiseen. Kaikenlainen logiikka on toki leffasarjasta kadonnut aikoja sitten, mutta ei anneta sen häiritä. Ei haittaa että näitä on tulossa vielä noin sata.

Chris ja Scarlett ne yhteen soppii... Eiku se olikin Nanny Diaries.

***
Captain America: The Return of the First Avenger (Captain America: The Winter Soldier, 2014)
Ohjaus: Anthony Russo, Joe Russo.
Pääosissa: Chris Evans, Scarlett Johansson, Samuel L. Jackson, Anthony Mackie, Robert Redford, Sebastian Stan, Cobie Smulders, Frank Grillo, Emily VanCamp, Hayley Atwell, Toby Jones.

2 kommenttia:

  1. Tätä samaa nimenomaista ilmiötä olen itsekin ihmetellyt! Miksi ei jatko-osa voi olla vain vaikka Nälkäpeli 3? Captain America: The Return of the First Avenger on kyllä aika moinen nimihirviö!

    Ja olen myös samaa mieltä kanssasi elokuvasta. Ykkösestä en minäkään hirveästi välittänyt ja tämä kakkonen onkin parempi. Mutta kyllä, juuri kuten sanoit, sitten alkoi vähän usko loppumaan, kun päästiin sinne kliimaksiin, ja se tietokone - huh huh. Mutta kaikesta huolimatta hyvin toimivaa viihdettä, ainakin omille silmille xD

    VastaaPoista
  2. P.s. Loistava arvostelu, muuten! =) =)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D