keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Your Sister's Sister (2011)

Emily Blunt ja Mark Duplass ovat bestiksiä. Rosemarie DeWitt on Emily Bluntin lesbosisko. Siinä lähtökohdat. Niin ja Mark Duplassin veli on kuollut.

En tiennyt leffasta etukäteen muuta kuin nimen ja pääosanäyttelijät. Lopputulos oli erittäin elämänmakuista ja realistisen oloista ihmissuhdedraamaa. Tykkäsin!

Parasta tällaisessa on tietysti se, kun taitavat näyttelijät vaikuttavat yhdessä täysin luontevilta. Aivan kuin paljon olisi tehty improten, niin aidolta se tuntui. Lisäksi tarina oli kuten elämässä yleensä; mikään ei ole täydellistä tai mustavalkoista, vaan täynnä yllättäviä käänteitä. Lopussa syntyy ihanan erilainen perhe. Loppukuva oli katsojalle todella julma, kun elokuva loppui yhtäkkiä. Toki on mukavaa saada itse päättää miten tarinassa käy.

Leffassa on pyöräilyä, sekä luontoa ja hienoja maisemia. Puitteista päätellen budjetti on ollut pieni. Suurin osa ajasta ollaan samassa mökissä.

Rakastan Emily Bluntia. Ja hänen aksenttiaan. Rosemarie DeWitt esittää aina jonkun siskoa tai bestistä. Mark Duplass oli ihan uusi tuttavuus.





****
Your Sister's Sister (2011)
Ohjaus: Lynn Shelton.
Pääosissa: Emily Blunt, Mark Duplass, Rosemarie DeWitt.

2 kommenttia:

  1. Totta muuten, en olekaan ajatellut. Rosemarie DeWitt esittää AINA jonkun siskoa tai bestistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiseltään muistellen ainakin Rachel Getting Married -leffassa oli näin ja The Odd Life of Timothy Green -leffassa. Jos en nyt ihan väärin muista...

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! :D