tiistai 28. huhtikuuta 2015

Night at the Museum: Haudan salaisuus (2014)

Leffasarjan kaksi aiempaakin osaa oon katsonut joskus. Night at the Museumit ovat helposti sulateltavaa viihdettä, jotka eivät juurikaan herätä ajatuksia enää seuraavana päivänä. Hämärien muistikuvieni mukaan sarjan kakkososa oli aika turha... Siihen nähden kolmonen on jopa yllättävän hauska.

Uudet sivuhahmot on castattu onnistuneesti. Jostain syystä tykkään Rebel Wilsonin (joskus sairaastakin) huumorista. Dan Stevens on ihana, vaikkei erityisen hauska. Ilokseni omana itsenään leffassa vilahtavat Hugh Jackman ja Alice Eve, joiden kohtaus on yksi leffan valopilkuista. Ricky Gervais on sympaattinen, kuten aina. Ben Stiller on tarpeeksi-vähän-intohimoja-herättävä tällaiseen rooliin.
 
Oikeastaan kaikkiin sarjan elokuviin pätee se, ettei yksikään hahmoista nouse hauskuudellaan ylitse muiden. Sen sijaan Owen Wilson ja Steve Coogan ovat olleet koko ajan vähän ärsyttäviä.



Elokuvan lopputeksteissä kauniisti muistettiin edesmennyttä Robin Williamsia.


***
Night at the Museum: Haudan salaisuus (Night at the Museum: Secret of the Tomb, 2014)
Ohjaus: Shawn Levy.
Pääosissa: Ben Stiller, Robin Williams, Dan Stevens, Owen Wilson, Steve Coogan, Ricky Gervais, Rebel Wilson, Skyler Gisondo, Rami Malek, Ben Kingsley, Dick Van Dyke, Hugh Jackman, Alice Eve

2 kommenttia:

  1. Vielä en käytä hänestä sanaa ihana, mutta ihan jees kuitenkin.

    Miellyttävää leffassa oli muuten sekin, että tällä kertaa seikkailtiin Lontoossa, maisemissa missä oon itsekin käynyt. :D

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D