tiistai 26. helmikuuta 2013

Oscareiden jälkipyykki

Parhaan elokuvan palkinnon sai Argo. Ohjaaja Ben Affleck oli sympaattisen hämmentynyt voitosta, pelkäsin että kaverilta menee jalat alta. Parhaasta ohjauksesta palkittiin Ang Lee, elokuvasta Piin elämä. Tämä oli Leen toinen Oscar. Edellisen hän sai samassa kategoriassa leffasta Brokeback Mountain. Parhaaksi animaatioksi valittiin Urhea ja parhaan ulkomaisen elokuvan pystin sai Michael Haneken Amour.

Pääosista palkittiin Jennifer Lawrence (Unelmien pelikirja) ja Daniel Day-Lewis (Lincoln). Sivuosista palkittiin Anne Hathaway (Les Misérables) ja Christoph Waltz (Django Unchained).

Isoimmat palkinnot jakautuivat siis vähän sinne tänne, eikä selkeää voittajaa ollut tänä vuonna. Piin elämä sai neljä pystiä, Argo ja Les Misérables molemmat kolme.

Skyfallin tunnari palkittiin parhaana lauluna, jee. Puvustuksesta palkittiin Anna Karenina ja maskeerauksesta Les Misérables.

Olin hieman yllättynyt Jennifer Lawrencen voitosta, sillä palkintoa povattiin Jessica Chastainille (Zero Dark Thirty). Chastain on niin upea näyttelijä, että olisin suonut palkinnon hänelle. Ensimmäistä kertaa ehdolla ollut Hugh Jackman (miespääosa, Les Misérables) olisi myös pystinsä ansainnut. Parhaan elokuvan ehdokkaita oli tänä vuonna yhdeksän. Oma leffamakuni on viime vuosina mennyt aika tavalla ristiin akatemian kanssa.


Juontaja Seth MacFarland oli mielestäni loistava. Gaalan teemana oli elokuvamusiikki ja illan aikana nähtiin toinen toistaan hienompia musiikkinumeroita, esimerkiksi Les Misérablesista:


Gaalan erikoisuudet: 
   Parhaasta naispääosasta oli ehdokkaana 9-vuotias Quvenzhané Wallis (Beasts of the Southern Wild), ollen kaikkien aikojen nuorin Oscar-ehdokas. 
   Best Sound Editing -pysti jaettiin kahdelle elokuvalle; Skyfall ja Zero Dark Thirty. Tällaista on tapahtunut vain viisi kertaa aiemmin.

Gaalan söpöin pari:

Naomi Watts ja Liev Schreiber.

torstai 21. helmikuuta 2013

Game of Thrones, 1. kausi (2011)

Ah, pitkästä aikaa olen totaalisesti menettänyt sydämeni. Nimittäin Game of Thronesille.

Ensimmäinen tuotantokausi sisältää 10 jaksoa. Joka jaksossa tapahtuu paljon ja juonenkäänteitä riittää. Kausi loppui vähän oudosti, mielestäni 9. jakso olisi tarjonnut jännittävämmän päätöksen kaudelle. Visuaaliselta ilmeeltään sarja on loistava ja tunnusmusiikki on ihana. Suurimman hurmoksen aiheuttavat kuitenkin mahtavat näyttelijät ja mielenkiintoiset henkilöhahmot. Lievästi rakastuin Starkin perheeseen. Sean Bean ja Michelle Fairley ovat ihania. Lena Headey ja Nikolj Coster-Waldau ovat hienoja pahiksia. Peter Dinklage on loistava, eikä hahmonsa yhtä yksipuolinen kuin sisaruksensa. Jack Gleesonin nuori hallitsija on todella vihattava. Erityispisteet Mark Addylle, joka tekee jälleen täysin erilaisen roolin verrattuna aiempiinsa. Brilliant.

Tätä on saatava lisää!





*****
Game of Thrones, 1. kausi (2011)
Pääosissa: Sean Bean, Michelle Fairley, Lena Headey, Peter Dinklage, Nikolaj Coster-Waldau, Mark Addy, Aidan Gillen, Jack Gleeson, Jason Momoa, Kit Harington, Richard Madden.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Hannu ja Kerttu: Noitajahti (2013)

Hannu ja Kerttu ovat kasvaneet aikuisiksi ja ryhtyneet tappamaan noitia. Lapsuuden kokemukset piparkakkutalossa ovat aiheuttaneet Hannulle sokeritaudin. Porukkaa listitään viihdyttävästi. Veri lentää siinä määrin, että K16 on paikallaan. Pidän pääosanäyttelijöistä. Pihla Viitala on loistava sivuroolissaan. Samaa ei voi sanoa pääpahista esittävästä Famke Janssenista.

Elokuvassa on hyvin kansainvälinen cocktail; ohjaaja Wirkola on norjalainen, Jeremy Renner amerikkalainen, Gemma Arterton englantilainen, Pihla Viitala suomalainen, Peter Stormare ruotsalainen ja Famke Janssen hollantilainen.


***
Hannu ja Kerttu: Noitajahti (Hansel and Gretel: Witch Hunters, 2013)
Ohjaus: Tommy Wirkola.
Pääosissa: Gemma Arterton, Jeremy Renner, Famke Janssen, Peter Stormare, Pihla Viitala.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Sekavia suhteita (2007)

Äiti yrittää etsiä tyttärelleen täydellistä sulhasta ja homma menee pieleen. Mandy Moore on kauhea, mutta Diane Keaton onnistuu hössöttävänä äitinä ja Gabriel Macht on oikeastaan ainoa hyvä syy tämän katsomiseen. Miesten muodostama perhe - jossa mm. Stephen Collins - on suloinen.


**
Sekavia suhteita (Because I Said So, 2007)
Ohjaus: Michael Lehmann.
Pääosissa: Mandy Moore, Diane Keaton, Gabriel Macht, Lauren Graham, Piper Perabo, Stephen Collins.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Poikani Kevin (2011)

Luin kesällä alkuperäiskirjan. Siinä missä kirja oli hidastempoinen mutta mielenkiintoinen, on elokuva hidastempoinen ja tylsä. Tosin tarinan pienet yksityiskohdat on vangittu onnistuneesti. Tietysti loppuratkaisu olisi ollut yllättävämpi, jos en olisi lukenut kirjaa.


**
Poikani Kevin (We Need to Talk About Kevin, 2011)
Ohjaus: Lynne Ramsay.
Pääosissa: Tilda Swinton, Ezra Miller, John C. Reilly.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Viisasteleva sydän (2007)

Austen-filmatisointeja on aina mukava katsoa ja miellyttävät näyttelijät pelastavat paljon. Silti Viisasteleva sydän ei ole elokuvallisilta ansioiltaan kovin kummoinen. Sally Hawkins on väärä valinta päärooliin, eikä sitä peitä edes Rupert Penry-Jonesin ihanuus. Kaikista huonoin on kuitenkin Anthony Head esittäessään Annen isää.

Oon katsonut tämän aika monta kertaa. Vasta nyt tajusin, että lopussa Wentworth tosiaan osti Annen lapsuudenkodin heille takaisin. Austenin tapaan hahmoja on niin paljon, etten vieläkään tiedä ketkä ovat mitäkin sukua toisilleen. Austen myös kierrättää nimiä; tästäkin löytyy Mr Elliot ja Harriet Smith, kuten Emmastakin.


**
Viisasteleva sydän (Persuasion, 2007)
Ohjaus: Adrian Shergold.
Pääosissa: Sally Hawkins, Rupert Penry-Jones, Alice Krige, Anthony Head, Joseph Mawle.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta (1994)

Pulp Fiction ei iskenyt minuun siten, että olisin välittömästi oivaltanut sen erinomaisuuden. Mielenkiintoinen palapelirakenne, eikä mikään tylsä leffa. Ei kuitenkaan Tarantinon paras. (Joka on mielestäni Kill Bill.)


***
Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta (1994)
Ohjaus: Quentin Tarantino.
Pääosissa: John Travolta, Samuel L. Jackson, Uma Thurman, Tim Roth, Bruce Willis, Harvey Keitel.

torstai 14. helmikuuta 2013

Dredd (2012)

Koska olen ollut 90-luvulla pikkutyttö, en ole nähnyt Arskan Total Recallia enkä siis myöskään Syltyn Judge Dreddiä.

Uusi Dredd on helposti pureskeltavaa räiskettä, joka ei juuri tarjoa aivoille tekemistä. Lena Headey on loistava, kerrankin pääpahiksena! Karl Urban mutristelee suutaan eikä riisu kypäräänsä kertaakaan leffan aikana. Sen verran raakaa menoa, että ikäraja K18 on paikallaan.


***
Dredd (2012)
Ohjaus: Pete Travis.
Pääosissa: Karl Urban, Olivia Thirlby, Lena Headey.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Eden Lake (2008)

Pariskunta lähtee telttaretkelle ja joutuu paikallisten nuorten terrorisoimiksi. Leffasta tekee ahdistavan sen realistisuus. Lopussa nähtävät lasten vanhemmat selittävät osaltaan nuorten toimintaa; pikkukaupungin idiootit ovat kasvattaneet lapsistaan samanlaisia paskiaisia. Pidän Kelly Reillysta ja Michael Fassbenderistä. Erityispisteet täytyy antaa leffan nuorille näyttelijöille, jotka onnistuvat tekemään hahmoistaan pelottavan aitoja. Leffa jäi mieleen pyörimään vielä loputtuaankin, mikä on aina hyvä merkki.


****
Eden Lake (2008)
Ohjaus: James Watkins.
Pääosissa: Kelly Reilly, Michael Fassbender, Jack O'Connell.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Speed - kuoleman kyydissä (1994)

Onpas taas harvinaisen tyhmä lisänimi. Mutta leffa oli onneksi mitä mainioin. Jännittävä ja viihdyttävä. Keanu Reeves ei ole koskaan tehnyt vaikutusta näyttelijäntaidoillaan, mutta on tässä ihan jees, ja ennen kaikkea söpö kuin mikä. Meno vähän lässähti kun päästiin pois bussista.

Tälle tehtiin jatko-osa Speed 2 - vaara iskee vesillä vuonna 1997. Bullock ja Reeves tekivät sittemmin yhdessä ainakin elokuvan Talo järven rannalla (The Lake House) vuonna 2006.


****
Speed - kuoleman kyydissä (1994)
Ohjaus: Jan de Bont.
Pääosissa: Keanu Reeves, Sandra Bullock, Dennis Hopper.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Ice Age 4: Mannerten mullistus (2012)

Ice Age -sarjan neljäs osa ei vedä mukaansa senkään vertaa kuin aiemmat. Ehkä näitä on tehty ja nähty jo liikaa.


**
Ice Age 4: Mannerten mullistus (Ice Age: Continental Drift, 2012)
Ohjaus: Steve Martino, Mike Thurmeier.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

3-vuotias!

Ohhoh. Puutaheinää (os. My Movie Blog) täyttää huomenna kolme vuotta! Niin pitkä aika on kulunut siitä kun starttipostaus näki päivänvalon. Siistiii! Bloggerin kanssa on yhteistyö sujunut sen verran hyvin, ettei ole mitään järkeä lähteä siirtämään blogia muuallekaan. Sisältö on vähän matkan varrella vaihdellut, mutta leffoja oon pisteyttänyt samalla tyylillä alusta asti. Julkaistuja "arvosteluja" on kertynyt 324 kappaletta. Hullua. :)

Ulkoasu on viime aikoina ollut mm. tällainen:








perjantai 8. helmikuuta 2013

The Vow (2012)

Tositapahtumiin perustuva draama naisesta, joka menettää muistinsa eikä enää muista sulhastaan. Mukava tarina siis. Kiva että tosielämän pariskuntaa näytettiin leffan lopussa. Pääpari Tatum ja McAdams ei kuulu suosikkeihini. Karismaattisemmat näyttelijät olisivat pelastaneet paljon. Scott Speedman oli yllättävän söpö, vaikkakin kusipään roolissa.


***
The Vow (2012)
Ohjaus: Michael Sucsy.
Pääosissa: Channing Tatum, Rachel McAdams, Scott Speedman.

torstai 7. helmikuuta 2013

Kerran viikossa

Yle TV2 aloitti juuri huippuhauskan uuden sitcomin Kerran viikossa. Pääosissa mm. Taneli Mäkelä, Mari Perankoski ja Saija Lentonen. Puolituntiset jaksot tulevat suorana ja ne kuvataan liveyleisön edessä. Ensimmäinen jakso loppui juuri telkkarista, mutta sen voi katsoa Yle Areenasta. Yksitoista jaksoa on vielä tulossa. Eka jakso sai ainakin minut nauramaan niin paljon, että tätä on pakko nähdä lisää!

Kerran viikossa, torstaisin klo 21.00, Yle TV2.



Sarjasta voi myös käydä tykkäämässä Facebook-ryhmässä, josta kuvakin lainattu.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Fight Club (1999)

Vihdoin katsoin tämänkin. Erinomainen elokuva ehdottomasti, vaikka paikoin vähän outo. Edward Norton ja Brad Pitt eivät kuulu suurimpiin suosikkeihini. Vaikka pidin leffasta kovasti, tuskin jaksaisin katsoa sitä heti uudestaan.


****
Fight Club (1999)
Ohjaus: David Fincher.
Pääosissa: Edward Norton, Brad Pitt, Helena Bonham Carter.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Movie Monday #78 - Unelmien lomakohde

Movie Mondayn 78. haaste kysyy unelmien lomakohdetta. Minä haluaisin aivojani nollaamaan Englantiin Irisin taloon, elokuvasta The Holiday. Keittelisin siellä teetä ja ottaisin kuuman kylvyn ja lukisin kirjaa ja nukkuisin päiväunet.



sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Christmas at the Riviera (2007)

Mukavaa brittikomediaa josta jää hyvä mieli. Tämän voisi vaikka joulun aikaan katsoa uudestaan. Erityisesti Anna Chancellor ja Darren Boyd olivat suosikkini.


***
Christmas at the Riviera (2007)
Ohjaus: Mark Bussell, Justin Sbresni.
Pääosissa: Anna Chancellor, Warren Clarke, Pam Ferris, Darren Boyd.

Härmä (2012)

Mainiota kotimaista draamaa. Mikko Leppilampi onnistuu erityisen hienosti tarinan kusipäänä. Odotin kovasti milloin joku tirvaisee Eskoa puukolla. Kerrontaa olisi voinut hieman tiivistää. Varsinkin lopputaistelun puukkohippaset kesti liian pitkään. Repliikeistä oli paikoin vaikea saada selvää, joko epäselvän ääntämisen tai vieraan murteen takia.

Siloposki pikkuveli ja iso paha isoveli kantavat isäukkoa hautaan.

***
Härmä (2012)
Ohjaus: JP Siili.
Pääosissa: Lauri Tilkanen, Mikko Leppilampi, Pamela Tola, Aku Hirviniemi, Taneli Mäkelä, Esko Salminen, Lena Meriläinen, Kari Hietalahti, Eero Milonoff.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Robin Hood tänään telkkarista!

Otsikko kertookin jo kaiken oleellisen. Ridley Scottin ohjaama Robin Hood saa tänään tv-ensi-iltansa. Pääosissa mm. Russell Crowe, Cate Blanchett, Mark Strong, Oscar Isaac, Max von Sydow, Matthew MacFadyen, Eileen Atkins, William Hurt, Mark Addy jne. Leffa on aivan loistava, joten jos et ole sitä vielä nähnyt, on nyt elämäsi tilaisuus. :)

Robin Hood, TV5 tänään klo 21:00.

Mark Strong on kaksinaamainen Sir Godfrey.

Iron Sky (2012)

Tarina siitä miten natsit pakenivat sodan jälkeen Kuuhun ja tulivat sitten sieltä takaisin. Iron Sky on ihan viihdyttävä kokemus. Hauskoja populaarikulttuuriviitteitä ja hienoja tietokoneella tehtyjä taustoja. Idealtaan hauska ja erilainen.


***
Iron Sky (2012)
Ohjaus: Timo Vuorensola.
Pääosissa: Julia Dietze, Götz Otto, Udo Kier, Christopher Kirby.